Asiakas kysyi minulta eräässä keskustelussa puolisen vuotta sitten, ”kannattaisiko teidän myös myydä teidän järjestelmää?”. Kysymys oli pysäyttävä. Erityisesti, koska sen taustalla oli ripaus totuutta. VincitEAM -kunnossapidon järjestelmä on saavuttanut lyhyessä ajassa merkittävän aseman markkinassa, kun jo yli sadan suomalaisen tehtaan ja laitoksen kunnossapitoa ohjataan ja ylläpidetään meidän tekemällä toiminnanohjausratkaisulla. Mutta kuinka paljon me olemme sitä oikeasti ”myyneet”?
Aktiivinen markkinointi ja näkyvyyteen panostaminen oli aikaisemmin jäänyt enemmän taka-alalle, kun fokuksessamme on ollut tuotteen ja prosessien kehittäminen. Kun nyt olemme saavuttaneet niiden osalta suurimmat tavoitteemme, on luonnollisesti aika siirtää fokusta myös myyntiin, markkinointiin ja kasvuun.
Tästä aiemmin mainitusta keskustelusta käynnistyi strategian ja sitä myötä myös brändin kirkastaminen enemmän VincitEAMin näköiseksi. Nyt näet ensimmäisen konkreettisen tuotoksen omin silmin: tervetuloa ensimmäisille, uunituoreille VincitEAM-verkkosivuille! Sivuilla kerromme tiiviisti, ymmärrettävästi ja suomeksi mikä on VincitEAM, mitä sillä voi tehdä, ja kuka siitä hyötyy. Tulevaisuudessa me jaamme ajankohtaista tietoa kunnossapidon trendeistä, kunnossapitoa helpottavista teknologioista, ja muista kunnossapidon ammattilaisia kiinnostavista aiheista.
Viemme kunnossapidon seuraavalle tasolle
Kunnossapito on hankitun käyttöomaisuuden pitkäaikaista elinkaaren hallintaa, ja siksi myös monimutkainen ja yrityksen kannalta merkittävä kokonaisuus. Kunnossapidon tehokkaaseen hallintaan tarvitaan ohjelmistot, joissa on laajaa toiminnallisuutta helppokäyttöisessä muodossa. Siksi olennaisten asioiden tiivistäminen järkevästi pureskeltavaksi kokonaisuudeksi oli haastavaa. Toivomme, että näiden sivujen sisällöstä vierailijoille jää mieleen ainakin nämä asiakaspalautteen ja markkinatutkimuksen perusteella tärkeimmät VincitEAMia kuvaavat asiat:
- VincitEAM tarkoittaa ”Aina Parempaa Kunnossapitoa”.
- VincitEAM mobiili vie koko kunnossapidon järjestelmän sinne, missä työ tehdään.
- VincitEAM kattaa kaikki kunnossapidon ja laitehallinnan tarpeet ja toiminnallisuudet.
- Meiltä saa kaikki kunnossapidon digitaaliset ratkaisut ja palvelut juuri teidän tarpeisiinne sovitettuina yhdeltä luukulta.
Aika näyttää, kuinka hyvin olemme onnistuneet tiivistämään ydinosaamisemme tekstiksi ja kuviksi. Tänään olemme kuitenkin iloisia siitä, että meillä on oma koti internetissä, ja kunnossapidon ammattilaiset löytävät nyt enemmän ja parempaa tietoa siitä, kuinka VincitEAM auttaa heitä viemään kunnossapidon kyvykkyydet ja tekemisen laadun seuraavalle tasolle!